Skip to main content
Blogi

Kuutamolla Caribiassa

By 20.2.201929 huhtikuun, 2019Ei vielä kommentteja

Viime perjantaina kävimme poikaystäväni kanssa kylpylä Caribiassa kuutamouinnilla. Caribian kuutamouinnit tulivat meille tutuiksi jo viime vuonna, ja tänä vuonna kun sellaiset taas järjestettiin, olin heti innoissani menossa. Kuutamouinnin ideana on se, että kylpylä on varattu vain aikuisille klo 21-24. Valot on himmennetty ja uima-altaiden reunoille on ripoteltu kynttilöitä. Myös rauhallinen musiikki tarjoaa rentouttavaa tunnelmaa.

Caribiassa on paljon erilaisia uima-altaita. Oma suosikkini on oikein lämmin poreallas, jossa voi vain köllötellä ja nauttia olostaan. Myös ulkoallas on mukava, varsinkin näin talvella on hauskaa uiskennella lämpimässä vedessä, kun vedenpinnan yläpuolella on muutama aste pakkasta. Caribiassa on myös superhauskoja liukumäkiä, joissa normaalisti juoksen taukoamatta, mutta kuutamouinnin ajaksi liukumäet oli valitettavasti suljettu ”rauhallisen tunnelman takaamiseksi”.

Uinnin jälkeen on tietysti käytävä myös saunassa. Caribiasta löytyy saunoja sekä sisältä että ulkoa. Tällä kertaa kävimme ihan vain muutaman hetken höyrysaunassa.

Caribiasta löytyy myös monia ruokapaikkoja: ihan perinteinen Hesburger, Classic Pizza josta saa aivan täydellisiä pizzoja, sekä herkullisista burgereistaan kuulu O’Learys. Me tulimme kuutamouinnilta vasta yhdentoista aikoihin, joten ruokapaikat olivat valitettavasti menneet jo kiinni. Kuutamouinnille mennessä kannattaa siis käydä syömässä jo ennen uintia, mikäli mielii ehtiä molemmat. Me tyydyimme tekemään kotona viinirypäle- ja juustolautasen iltapalaksi. Sekin toimi!

Caribia tarjoaa kuutamouinnin vielä kerran, tämän viikon perjantaina. Suosittelen ehdottomasti tapahtumaa kaikille. Hintakin on vain 12 euroa (kun normaalisti aikuiset uivat 20 ja opiskelijat 15 eurolla!) joten nyt oma mussukka tai kaveri kainaloon ja polskuttelemaan!