Syksy on uudistumisen aikaa. Itsekin uudistan itseäni; hyppään uusiin saappaisiin muutamallakin elämän osa-alueella. Töissä siirryin syyskuun alussa toiselle toimialueelle, tällä kertaa sairaanhoitajan tehtäviin. Siviilissä olen ostanut ensimmäisen oman asuntoni.

Yhtäkkiä elämässä tapahtuu isoja asioita nopeassa tahdissa. Tieto työpaikan saannista ja asuntotarjouksen hyväksymisestä tulivat saman viikon sisällä. Hetkittäin vain seisoin kaiken myllytyksen keskellä hämmästyneenä. Tuntuu kuin olisin voittanut lotossa 7 oikein. Yhtäkkiä kaikki on hyvin. Ei sillä, että ne olisivat aikaisemmin olleet huonosti. Kaikki on nyt vain todella hyvin. Odotan jonkin sotkevan kaikki uudet suunnitelmani, puhkaisevan tämän ihanan kuplani.

Ei tämän pitänyt mennä näin. Mulla oli suunnitelma. Piti säästää ja odottaa, tehdä töitä unelmien eteen kuin pieni muurahainen. Yhtäkkiä pitikin jo miettiä asuntolainan marginaaleja ja eläkeikääni. Mitä asunnolle tehtäisi jos kuolisin. Paljonko haluan J:n saavan rahaa henkivakuutuksestani.

Kuukaudibudjetit ovat menneet uusiksi. Säästötavoitteet ovat menneet uusiksi. Sisustuskin menee uusiksi. Rahamäärä, joka meni ennen asuntosäästämiseen, onkin nyt vapaata riistaa. Osa toki menee hieman nousseisiin asumiskustannuksiin, mutta kuukausibudjettiin ilmestyi yllättäen taas hieman lisää löysyyttä. Luonnollisesti keksin taas uusia säästökohteita, mutta nyt alkuun varsinkin edessä on paljon uusia hankintoja.

Tuntuu kuin loisin nahkani. Vaikka muuttomatka ei fyysisesti ole pitkä, tuntuu se henkisesti valovuosilta. Vasta vuosi sitten olin valmistumassa. Nyt olen töissä pitkällä sopimuksella ja muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoon. Lahjoitin opiskelijahaalarini pois, kun en keksinyt sille mitään käyttöä. Samassa rytäkässä lähtivät sohva, sänkyni patjoineen, olohuoneen hyllyt, tiskikone, pari jakkaraa, vaatehuoneessa pölyttynyt akvaario, parvekkeen kalusteet, J:n työpöytä ja keittiön pöytä.

Tämä blogikin loppuu sopimukseni päättyessä syyskuun loppuun. Vuoden mittainen blogisopimus toi arkeeni kaivattua kirjoitusrutiinia. Opin voittamaan writer’s blockini ja kenties paremmaksi kirjoittajaksi. Äitini kysyi, koska aloitan seuraavan blogini. Ensin ajatus seuraavasta blogista tuntui täysin absurdilta ja ajattelin kohdistavani kirjoittamistani proosaan. Sulateltuani asiaa muutaman päivän alkoi seuraava, jo kolmas, blogi tuntua luontevalta jatkumolta, suorastaan itsestäänselvyydeltä.

Tämä on viimeinen postaukseni, viimeinen tarinani Ylioppilaskylän kolmiosta. Kirjoitan näitä viimeisiä sanoja olohuoneen lattialla istuen, muuttolaatikot ympärilläni. Fiilis on samalla jännittynyt, samalla toiveikas. Hyvin me pärjätään isossa maailmassa.

Turkulaisesta Turku on aina paras kaupunki. Ja mitä sitä kiistämään, Turkuhan on paras kaupunki.

Ihmiset

Turkulainen on pohjimmiltaan hyväntahtoinen, mutta hieman epäileväinen. Itsestä ei niin pidetä meteliä ja tuntemattomille puhumista kannattaa harkita. Turkulaisen kovan kuoren alla on kuitenkin pehmeä sisus, jonka voi helposti voittaa puolelleen kahvilla ja jokirannasta puhumalla. Kahvi ja jokiranta ovat turkulaisten klassiset heikot kohdat.

Kahvilat

Ketjukahvilat ovat toki hyviä. Itse kirjoitan usein Hansakorttelin Espresso Housessa, kuten kannettavien määrästä näyttävät tekevän kaikki muutkin kaupungin kirjoittajat. Kristiinankadulla sijaitseva Latte Cafe on täydellinen pelastus talven lumimyräköissä ja syksyn sadepäivinä. Kirjakahvila vanhalla suurtorilla sokaisee kakkutarjonnallaan.

Jos haluat tietää lisää Turun kahviloista, vilkaise Michelin blogipostaukset tästä ja tästä.

Jokiranta

En varmasti koskaan kyllästy jokirantaan ja sen maisemaan. Jokiranta toimii myös kätevänä reittinä Ylioppilaskylästä keskustaan. Sitä pitkin on kätevä navigoida kotiin ja neuvoa pyörällä kulkevat ystävät meille. Jokiranta toimii keväällä ja kesällä myös kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena, jonne turkulaisten on tapana kerääntyä viettämään aikaa.

Kauppatori

Turun kauppatori on vertaansa vailla. Varsinkin kesäisin tori täyttyy hyväntuulisista turkulaisista, erilaisista tuoksuista ja tasaisesta puheensorinasta. Torimyyjät eivät myy vielä kestokasseja, mutta kaikista kojuista saa ostettua vihanneksia ja hedelmiä omaan pussiin.  J on oikea myyjien lellikki kestokasseineen, varsinkin hernekautena.

Portsa

Portsa, viralliselta nimeltään Port Arthur, on kaupunginosa täynnä puutaloja. Muissa kaupungeissa vastaavanlaiset puutaloalueet ovat täynnä turisteja kameroineen, mutta Portsa on lähinnä täynnä polkupyöriä ja pihakirppiksiä. Alue sopii täydellisesti hitaisiin sunnuntaikävelyihin.

Välimatkat

Kaikki on pyöräilymatkan päässä. Valita voi oman pyörän tai kaupunkipyörän välillä. Valitettavasti turkulaiset eivät ole kovinkaan hyviä käyttämään kypärää. Ihme etteivät ruotsalaiset air bag -kaulurit ole vielä yleistyneet Turun katukuvassa. Sen sijaan keltaisia kaupunkipyöriä näkee liikenteessä todella usein.

Vegaaniskene

Turku ja Tampere tuntuvat kilpailevan Suomen vegaanipääkaupungin tittelistä. Ihmiset tekevät pyhinvaellusmatkoja Tikitakiin ja Kosken leipomoon. Itse suosittelen vahvasti Salaattiasemaa, Roots Kitcheniä, VG Wokia ja Ali Babaa. Ja jos et koskaan halua pettyä, mene Kuoreen. Ja jos kysyt J:lta kaupungin parasta kasvisruokaa, käskee hänkin mennä Kuoreen.

Tuntuuko sinustakin, ettet oikeasti ole aikuinen? Ikää on äänestää ja tehdä ne elämän isot päätökset, mutta jotain vain tuntuu puuttuvan?

Valeaikuisen ristiä on raskasta kantaa. Olen vime aikoina käynyt useammassa neuvottelussa pankin kanssa. Olen aina yhtä hämmästynyt, kun pankkivirkailija hymyilee tietokoneen näytölle ja toteaa kaiken näyttävän oikein hyvältä. Sillä se on juuri se hetki, kun luulen paljastuvani. Päässäni pankkivirkailija nauraa mut pankista ulos, mutta kukaan ei ole vielä tehnyt niin. Missäköhän vaiheessa muulle maailmalle selviää, etten olekaan oikeasti aikuinen?

Onko kyse vain siitä, että mulle on vihdoin valkenemassa mihin tämä juna on menossa, enkä löydä jarrua? Olen kuitenkin tehnyt elämässä isoja päätöksiä, jotka ovat väistämättä johtaneet isoon vastuuseen. Lapseni täyttää 10, kuulostaa melko aikuiselta. Töissä olen vastuussa ihmishengistä, kovin aikuismaista sekin. Mulla on kuukausibudjettini, maksan laskuni ajoissa ja jääkaapissa aina ruokaa. Asetan J:lle rajat, kierrätän ja pohdin maailman menoa kahvikupin ääreltä oluttuopin sijasta.

Aikuisuus on illuusio, mikä on luotu oman pään sisällä lapsena, sanoi ystäväni. Hän taitaa olla oikeassa. Ystäväni menevät naimisiin, ostavat rivitaloasuntoja ja ihania puutalo-osakkeita, hankkivat suunnitelmallisesti lapsia ja saavat vakinaisia työpaikkoja. Tunnumme kuitenkin sisimmässämme olevan kaikki aivan yhtä hämmästyneitä tästä aikuisuuden määrästä. Onko tämä jokin milleniaalien huijarisyndrooman muoto? Heräämmekö ruuhkavuosiemme aikana jonain aamuna, ja tajuamme vihdoin olevamme riittävän aikuisia?

Olisi ihana pitää epäaikuispäivä. Istua koko päivä koneella pelaamassa, ohessa voisin syödä vaikka pitsaa ja juoda pari pulloa kokista. Voi tosin olla, etten jaksaisi pelata koko päivää. Pitsastakin tulisi kauhea jano, vegaaninen juusto laittaisi mahani sekaisin, alkaisi turvottaa ja katuisin syömisiäni jälkikäteen. Kokis laittaa nykyisin närästämään. Sitä paitsi lapsettomien päivien suola on siivous, Abba ja Pirkan alkoholiton siiderijuoma.

Hetkinen. Nuo olivat kovin aikuismaisia ajatuksia. Enkö sittenkään vain ole hyväksynyt aikuistumistani? Onko tämä nyt se kolmenkympinkriisi? Sulle tulee tosi pitkät kolme vuotta jos alotat jo nyt sen kolmenkympin kriisin, sanoi toinen ystäväni istuessamme Kirjakahvilan terassilla auringonpaisteessa kakkua syöden. Hänkin on oikeassa. Mutta mitä jos kävisinkin läpi kolmenkympin kriisin nyt? Voisin oikeasti kolmekymppisenä sitten keskittyä muihin asioihin, tai kehittää uudet kriisin aiheet. Tai sitten vain kriiseilen elämässäni tapahtuvia muutoksia, jotka tuntuvat kaikki tulevan isoina ja yhtä aikaa aivan kuin maksimoiden aikuisuuden tunteen.

 

Näillä näkymin on edessäni syksy ilman opintoja. Edellisen kerran vietin koulutonta syksyä vuonna 2009. Tuntuu kummalliselta, että edessä ei ole paluuta koulunpenkille. Vaikka tänä vuonna syksy tuo mukanaan uusia tuulia hyvinkin isolla kädellä, huomaan silti jollain tasolla kaipaavani kouluun.

Huomaan aina välillä eksyväni avoimen yliopiston sivuille selailemaan koulutustarjontaa. Mitä jos aloittaisinkin töiden ohessa opinnot avoimessa? Ajatuksenani on jossain vaiheessa jatkaa opintojani yliopiston puolella joka tapauksessa, joten voisin suorittaa joitain kursseja jo nyt ja hyväksilukea ne sitten myöhemmin.

Mutta mitä opiskelisin? Valitsisinko opinnot puhtaasti ammatillisen kehittymisen kannalta, harrastusmielessä vai vain puhtaasti kiinnostuksen mukaan? Hoitotieteitä, lääkkistä, luovaa kirjoittamista vai psykologiaa? Vaiko kenties pedakogisia opintoja? Pitäisikö päättää fiksusti, pitkällä tähtäimellä, vain ihan vain fiilispohjalta?

Opintojen valitsemisesta tekee haasteellista se, että ensin pitäisi tietää miksi alkaa isona. Fiksua suunnitelmaa on vaikea tehdä ilman tiedossa olevaa päämäärää. Haluanko oikeasti tulevaisuudessa työskennellä esimerkiksi esimiestehtävissä? Jaksanko edes opiskella töiden ohessa? Olenko taas menossa takapuoli edellä puuhun? Mulla on nimittäin taipumusta siihen.

Työväenopistosta löytyisi enemmän harrastuspohjaisia kursseja. Voisin opetella vaikka verhoilemaan tai opiskella jotain kieltä. J aloitti juuri toisena pitkänä kielenä saksan. Voisi olla hauska opiskella itsekin saksaa, voisimme tehdä harjoituksia yhdessä. Pystyn vielä auttamaan häntä saksan läksyissä, mutta lähinnä saksalaisiin telenoveloihin ja Rammsteinin sanoituksiin pohjaava kielitaitoni loppuu pian. Voisin myös otta verhoilukurssin ja verhoilla olohuoneessamme nököttävän nojatuolin uudelleen. Olen haaveillut nojatuolin uudelleenverhoilusta jo jonkin aikaa. Oikeastaan siitä lähtien, kun Jedi luuli sitä raapimapuuksi. Tai sitten voisin ottaa joogakurssin. Olen kuitenkin haaveillut järjestelmällisestä joogaharrastuksesta jo pitkään, enkä saa aikaiseksi joogattua kotona säännöllisesti. Lisäksi uskon vahvasti joogaharrastuksen sopivan hyvin yhteen J:n lähestyvän murrosiän kanssa.

Mutta kyllähän itseään voi kehittää ilman opistojakin. Voisin ottaa myös tavoitteeksi lukea mahdollisimman monta kirjaa syksyn aikana tai vaikkapa lukea loppuun kaikki keskeneräiset kirjat kirjahyllystäni. Haaveissa on myös vihdoin se kuntosalikortti ja juokseminen. Haaveissani olisin juokseva ja joogaava ihminen, käytännössä hyvä kirja vie usein voiton mennen tullen. Matkaa ihanneminääni on vielä roimasti, mikä tuo hyvin mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Myös ilman uusia opintoja.

 

Kuva: Yo-kylä Block Party

Lauantaina kahdeksas syyskuuta tapahtuu Ylioppilaskylässä kummia. Ensimmäistä kertaa järjestettävä urbaani kaupunkifestivaali Yo-kylä Block Party valtaa itäisen ja läntisen puolen väliin jäävän puistoalueen leikkipuistoineen ja pelikenttineen. Tiedossa on bändien lisäksi esimerkiksi twerkkauksen workshopia, ruokakojuja ja kirppis. Tapahtuman nettisivuilla festivaalia kuvaillaan näin:

”Turussa ensimmäistä kertaa järjestettävä urbaani katufestivaali,

joka on pääsymaksuton ja avoin kaikille. Tarjolla paikallista kulttuuria,

tanssia, musiikkia ja taidetta, ja tavoitteena kehittää alueen yhteisöllisyyttä

ja yhteenkuuluvuutta.”

Kirjoittaessani tätä festivaalien Facebook-tapahtumassa on yhteensä 4000 kiinnostunutta tai osallistuvaa henkeä, allekirjoittanut mukaan lukien. Mahdollinen osallistujamäärä on suuri otettaessa huomioon, että Ylioppilaskylässä asuu noin 3500 asukasta. Tarkoituksena onkin tehdä Ylioppilaskylää tutuksi ja toivottaa samalla tervetulleeksi uudet opiskelijat niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

En itse ole ollut yksilläkään festivaaleilla tänä kesänä, joten ajattelin käydä tutustumassa tapahtumaan. Bändeissä ei ole itselleni tuttuja bändejä, mutta mikäs sen parempaa. J varmasti innostuu pihakirppiksestä, hän kun rakastaa pihakirppiksiä ja on kovin taitava myyntimies. Varsinkin, jos hänelle lupaa tietyn provision.

Turussa on ollut apama, että jokaisten festereiden iltana on vielä after party jossakin keskustan baarissa. Yo-kylä Block Partyn jatkobileet järjestetään keskustan Storagessa. Vaikka itse festarit ovat ilmaiset, maksavat jatkot 4€ sisältäen narikan. Jatkojen Facebook-tapahtuman löydät tästä.

Mikäli sunnuntaille kaipaa tekemistä, voi kirppistelyä jatkaa Henrikin ihastuttavalla pihakirppiksellä. Olimme J:n kanssa tapahtumassa viime vuonna myyjinä; J pesi myyntituloissa mut ja ystäväni. Myyntitulot hän päätti käyttää rannekelloon, jota hän oli katsellut päivittäin jo viikkoja koulumatkalla kultasepänliikkeen ikkunasta. Kelloa ostaessamme hän kertoi myyjälle tarinan kellorahojen tienaamisestaan ja sai vielä alenusta. Tänä vuonna olen valitettavasti töissä, joten kirppistelyt täytyy hoitaa muulla tavalla. Kenties otamme syyskuun loppuun kirppispöydän, jossa myymme syyskuun minimalimipelissä karsimiamme tavaroita. Tavoitteena on, että me J:n kanssa molemmat suoritamme pelin loppuun asti karsien kodistamme yhteensä noin 1000 esinettä.

J kasvaa hyvin erilaisessa maailmassa kuin missä itse lapsuuteni vietin. Ei meillä ollut YouTubea tai Whatsappia. J:n ikäisinä leikimme pihalla hevosilla, juoksimme metsissä ja kiipeilimme puissa. Toki välillä istuimme tuntikausia tietokoneen tai pleikkarin edessä pelaten, mutta ruutuaikamme oli hyvin paljon vähäisempää kuin nykylasten.

Televisiottomuutemme vähentää J:n ruutuaikaa. Onneksi. Toisaalta osa asiantuntijoista pitää ruutuaikaa nykymaailmassa täysin vanhentuneena käsitteenä. Onhan se totta, että kaikki ruutuaika ei ole saman arvoista. On täysin eri asia pelata pelejä tai katsoa lastenohjelmia kuin lukea e-kirjaa tai -lehteä. Osa koulutehtävistäkin tehdään tietokoneella tai ipadillä.

J:llä on koulupäivinä peliaikaa 30 minuuttia ja vapaapäivinä 120 minuuttia. Peliaika käsittää puhelimessa olevat pelit ja Netflixin, ja peliaikaa säädellään Screen Time -sovelluksella. Joskus kokeilimme koulupäiviksi 60 minuutin peliaikaa, mutta huomasin päivän loppuvan kesken pidemmällä peliajalla. Lapsella on kuitenkin kännykän lisäksi koulu, läksyt, harrastukset, kaverit, perhe, kotityöt ja kasa kirjoja sekä legoja. Aikaa pitäisi riittää kaikelle. Meillä ruutuaika pyrkii loppumaan kello 20, jolloin rauhoitamme illan ja pyrimme välttämään sinivalon vaikutusta melatoniinin tuontantoon.

Itsekkin ilmeisesti milleniaalina kuulun diginatiiveihin, joukkoon ihmisiä, jotka ovat aloittaneet tietotekniikan käytön jo lapsena. Myönnän kyllä saaneeni ensikosketukseni tietokoneeseen vuosikkaana ja roikkuneeni salaa netissä toiselta luokalta lähtien. Toisaalta sain ensimmäisen kännykkäni neljännellä luokalla, eli saman ikäisenä kun J nyt on. Tosin J:n nykyisessä puhelimessa on enemmän tehoja kuin mun ensimmäisessä omassa tietokoneessa.

En tiedä miten oma ruutuaikani kestäisi tarkempaa tarkastelua. Itsekin käytän paljon somea, ja puhelin tuntuu välillä kasvaneen kiinni käteen. Facebookin, Instagramin ja Pinterestin lisäksi aika kuluu blogatessa ja YouTubea katsoen. Luonnolllisesti käytän mediaa myös suoratoistopalvelimien, kuten Netflixin, HBO:n ja Spotifyn, kautta. Lisäksi luen päivittäin vähintään kahta e-lehteä, siihen päälle e-kirjat, kirjoittaminen, tiedonhaku, budjetin suunnittelu ym. Ruutuaikaa tulee siis helposti pari tuntia päivässä ilman televisiotakin. Puhumattakaan siitä, paljonko tietokoneen edessä tulee istuttua töissä.

Vaikka olen kasvanut tietotekniikan parissa, tunnen olevani lapsen mediakasvatuksessa jokseenkin yhtä pihalla kuin kaikki muutkin. Toistaalta kuullessani, miten sen ja sen luona on katsottu milloin K16-elokuvaa milloin pelattu hyvin väkivaltaisia pelejä, mietin seuraavatko muut vanhemmat lainkaan lastensa median käyttöä. Vai ajattelevatko muut lastensa olevan tehty teräksestä, että heidän lapsensa ovat elokuvien ikärajojen yläpuolella? Ettei ruudulta nähty väkivalta tai seksi vaikuttaisi lapseen millään tavalla?

Miten voisin suojella lastani kaikelta maailman pahalta, kun kaikki maailman paha tuntuu kulkevan lapsen taskussa ja olevan vain yhden klikkauksen päässä? Älypuhelin on meillä kuintenkin arjen tarpeellinen apuväline. Vaikka äiti valvookin tarkasti, ei katse kuitenkaan yllä kaikkialle. Enkä pysyt vaikuttamaan muiden vanhempien kasvatuslinjoihin ja toisten kotien sääntöihin. Voin vain kertoa J:lle, miksi elokuvien ikärajat ovat olemassa ja miksi meillä pidetään ikärajoista kiinni. Aivan kuten kaikessa muussakin. Sitä voi kasvattaa lasta kotona, ja kotioven avauduttua toivoa, että oppi on mennyt perille ja omat siivet kantavat.

Viime vuonna vietimme kolme päivää Tukholmassa, edeltävänä kesänä kaksi. J kysyi ensimmäisen kerran viime syksynä mikäli seuraava loma voisi kestää viikon. Koitin hieman toppuutella lapsen matkustusintoa, matkustaminen kun ei ollut mitään ilmaista lystiä. Tuskailinkin jo ennen matkan suunnittelun alkamista miten ihmeessä saisin katettua kaikki matkakustannukset. Lopulta vastaus saapui youtube-videon muodossa. Tavoitteenamme oli säästää koko lomabudjetti, pääasiassa siivoamalla kaapit ja myymällä vanhoja tavaroita. Kirppiskamoilla kesälomalle -projektimme sujui hyvin, ja matkan alkaessa olimme tavoitteessamme jäljessä 120 euroa, mikä vastasi budjetistamme alle viidesosaa. Puuttuva osa oli veloitettu visaltani, jotta voimme jatkaa projektia kotiuduttuamme. Käyttöbudjetiksi taas sopi kahden kuukauden lisät. 

Matkaan lähdimme sunnuntai-iltana, joten sain hyödynnettyä sunnuntaiaamun vielä työvuorona. Illalla kävimme syömässä, menimme laivaan ja täysin vastoin nukkumaan. Maanantaiaamuna olimme matkamme ensimmäisessä kohteessa, Tukholmassa.

Tukholma oli meille ennestään tuttu kesäkaupunki. Varasimme huoneen taas samasta hotellista. Aika kului kuin siivillä kaupungin puistoissa, ravintoloissa ja kahviloissa. Kävelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja kiertelimme kaupoissa. Iltaisin makasimme hotellilla, katsoimme Discovery chaneliä sängyssä ja söimme sipsejä tai iltapalaa. Vaikka linjamme tuliaisten suhteen oli tiukka, ostimme yllättävän paljon tavaroita. Asiaan vaikuttaa myös se, että unohdin osan vaatteistani kotiin, ja tarvitsin kipeästi t-paidan lämpötilan noustessa kesäiseen 30 asteeseen. J sen sijaan rakastui ensisilmäyksellä paitaan, jossa avaruuskissat ampuvan lasereista silmistään.

Keskiviikkona hyppäsimme laivaan, joka suuntasi Helsingin kautta Tallinnaan. Hyttimme oli sieltä halvimmasta päästä, joten se ei sisältänyt ikkunaa tai edes televisiota. Onneksi laivassa oli sentään toimiva Wi-Fi. Mukanamme oli take away -sushista, jota söimme kannella auringonpaisteessa. Tallinnaan saavuimme torstai-iltapäivänä. Tottumattomana merenkävijänä päässäni keinui vielä perjantainakin.

En ollut koskaan ennen käynyt Tallinnassa. Kävimme terveydenhoitomuseossa ja Energia avastuskeskuksessa, kiertelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja söimme pitkän kaavan mukaan. Hotellimme oli aivan vanhan kaupungin vieressä, joten kävimme pääasiassa syömässä vanhan kaupungin vegaaniravintoloissa. Vaikka hotellin sijainti oli loistava, ei se muuten vastannut mielikuvaani hyvästä hotellista. Eikä rimani ole kovinkaan korkealla. Ensi kerralla olen viisaampi. Tulemme varmasti palaamaan vielä Tallinnaan, sillä emme ehtineet käydä kaikissa listamme museoissa ja ravintoloissa.

Lauantaina hyppäsimme takaisin laivaan ja päädyimme buffetin kautta Helsinkiin. Aikamme Helsingissä oli huomattavasti muita kaupunkeja lyhyempi. Kävimme Linnanmäellä, Heurekassa ja teimme pyhiinvaellusmatkan Marimekon outletmyymälään. Tarkoituksena oli myös käydä kissakahvila Helkatissa, mutta kahvila oli valitettavasti kiinni. En ollut ennen liikkunut Helsingissä julkisilla, mutta selvisimme seikkailustamme ilman isompia eksymisiä. Ehdimme jopa oikeaan junaan kohti kotia. 

Kun on reissannut viikon, tuntuu Turku niin pieneltä. Ja niin kodilta.

 

Syksy on vilkasta muuttoaikaa. Ihmiset muuttavat uusiin opiskelukaupunkeihin ja pois kotoa. Itse olen muuttanut elämässäni 8 kertaa. Muuttokertojen menestys on ollut vaihtelevaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä osaan antaa jo muutaman kullan arvoisen vinkin, sekä pari odottamatonta neuvoa.

 

Ennen muuttoa

Käy läpi omaisuutesi ja karsi tavaroita. On ajan ja tilan tuhlausta muuttaa uuteen asuntoon tavaroita, joita ei ole vanhassakaan tarvinnut.

Aloita pakkaaminen ajoissa. Ennen erästä muuttoamme remontoin pika-aikataululla uutta asuntoamme ja suoritin samalla harjoittelua. Lopputuloksena oli kivulias jännetupentulehdus, joka olisi vaatinut sairaslomaa ja lepoa. En ollut aloittanut pakkaamista ajoissa, ja muuttopäivänä sukulaiset ja ystävät joutuivat pakkaamaan loput tavaroistamme, sillä en pystynyt käteni kanssa pakkaamaan saati kantamaan mitään. Jouduin kirjoittamaan laatikoihin vasemmalla kädellä. Päivän viimeisessä muuttolaatikossa luki äitini käsialalla Tavarat Sonjan makuuhuoneen lattialta.

Laatikoilla on väliä. Eräs ystäväni omistaa kiitettävän määrän lihalaatikoita, joita me ystäväpiirissä lainaamme vuorotellen muuttoihimme. Pahvilaatikoita kannattaa kysellä facebookkirppiksiltä, kaupoista ja kavereilta. Hoitajat tietävät sairaaloiden ja laitosten vaippalaatikoiden olevan loistavia muuttolaatikoita, joten myös hoitajaystäviltä kannattaa kysellä laatikoiden perään. Pahvilaatikot on helppo nimikoida. Laatikon sisällön lisäksi laatikkoon kannattaa kirjoittaa sen sijoituspaikka. Muutto ei suinkaan kaadu laatikoiden puutteeseen, sillä olen todistanut veljeni muuttoa pelkillä IKEA-kasseilla.

Pakkaa fiksusti. Tein viime muutossa pari aivan liian painavaa laatikkoa. Pakkasin nimittäin kaikessa viisaudessani pari laatikkoa täyteen kirjoja ja vastaavasti pariin pelkkiä tyynyjä ja täkkejä.

Hommaa ajoissa auttajia. Auttajia kannattaa hommata mielummin liikaa kuin liian vähän. Muuttoapua kannattaa alkaa kyselemään ajoissa. Kaikki eivät kuitenkaan todennäköisesti pääse itse muuttopäivänä.

Tee ajoissa paperityöt. Tee muuttoilmoitus, ano mahdollista asumistuen muutosta ja siirrä kotivakuutus uuteen asuntoon. Jos olet niitä ihmisiä, jotka eivät ”tarvitse” kotivakuutusta, lue tämä.

Tarkasta onko talossa hissiä. Vinkki saattaa kuulostaa hieman oudolta, joten anna kun selvennän sitä. Nykyiseen asuntoomme muuttaessamme en tiennyt, että talossa on hissi. Niinpä kannoimme käsivoimin koko omaisuutemme kolmanteen kerrokseen kierreportaita pitkin. Myös sen ikivanhan kuivausrummun, joka painoi kuin synti ja joka ei edes mahtunut kylpyhuoneeseemme. Vasta kun kaikki tavarat oli kannettu sisään, tätini tuli hakemaan miestään kotiin ja kysyi ”Niin kai te tiesitte, että täällä on hissi?”. Emme tienneet. Olen saattanut saada kuulla asiasta muutamasti.

Muuton aikana

 

Varaudu muutoksiin. Yhden muuttomme aikana pakkasimme vanhalla asunnolla koko omaisuutemme kahteen autoon ja ajoimme uudelle asunnolle. Uudella asunnolla huomasin asunnon olevan täynnä työmiehiä; asunnon remontti olikin vielä kesken, vaikka olin saanut tiedon asunnon olevan muuttokunnossa. Remonttimiehet tekivät remontin nopeasti loppuun ja siivosivat pikaisesti paikat. Sain ohjeeksi vielä viimeisten poistuessa, ettei juuri asennetulle vessanpöntölle voinut istua samana iltana koko painolla.

Loppusiivouksen voi aloittaa jo muuton aikana. Vanhaa asuntoa kannattaa tyhjentää huone kerrallaan, jotta osa ihmisistä voi aloittaa loppusiivouksen jo muuton aikana. Tai sitten koko omaisuuden voi pakata autoihin, osa porukasta lähtee uudelle asunnolle ja muutama jää siivoamaan vanhaa asuntoa.

 

Muuton jälkeen

Paloturvallisuus ensin. Asenna palovaroittimet ja sammutuspeitto.

Priorisoi purkamisessa. Harva ehtii purkamaan kaikkia tavaroita muuttopäivänä, joten tässäkin kannattaa priorisoida.

Varoita naapureita tupareista. Jos siis aiot pitää tuparit. Tuparit voi myös jättää pitämättä ja käyttää koko tuparibudjetin sisustamiseen tai pakastimen täyttämiseen ruualla.

The Minimalists -blogin perustajat Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus kehittivät minimalistipelin. Pelin perusajatuksena on valita kalenterikuukausi, jona haastetta lähtee toteuttamaan ja sitten lähteä poistamaan elämästään tavaroita. Tavarat voi heittää pois, lahjoittaa tai myydä. Pääasia on, että ne poistuvat omasta käytöstä ja kodista. Ensimmäisenä päivänä poistetaan yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme ja niin edelleen. Jos jokin päivä jää välistä, poistetaan seuraavana päivänä myös edellisen päivän tavarat.

Haaste on tehokas tapa vähentää tavaroita elämästään. 30 päiväisenä kuukautena poistettavia tavaroita kertyy 465, 31 päiväisenä 496. Helposti tulee poistettua myös muutama ylimääräinen tavara, eli 500 tavaran raja menee rikki kuin vahingossa.

Ehdotin minimalismipeliä parhaalle ystävälleni. Olemme siitä kummallisia, että mikäli emme puhu toisillemme kahteen viikkoon, olemme sen kahden viikon aikana hurahtaneet samaan uuteen levyyn, lukeneet ne samat mielenkiintoiset artikkelit ja löytäneet kaupasta sen saman uuden tuotteen. Olemme myös kehittäneet omat ongelmat, haasteet ja epävarmuudet, mutta toiselta löytyy aina ratkaisu tai juuri ne oikeat sanat. Luonnollisesti paras ystäväni innostui pelistä. Emme tosin kilpaile toisiamme vastaan, vaan pikemminkin kannustamme toisiamme.

Havaihduin lupaukseeni vasta kuun viidentenä päivänä. Edessä oli siis 15 tavaran poistaminen. 15 tavaraa keksii melko helposti, ainakin ensimmäisellä kerralla. Jostakin kumman syystä tunsin muistavan haasteen alkuun vain joka toinen päivä, joten joka toisena päivänä sain poistaa tavaroita kahden päivän edestä. Tein itselleni säännön, että mikäli olin töissä pitkässä päivässä, sain poistaa tavarat vasta seuraavana päivänä. Työvuoron kestäessä 12,5 tuntia olisi tavaroiden karsiminen työvuoron jälkeen jo epäinhimillistä.

Kuun puolessa välissä tajusin, että tavaroiden karsiminen oli aivan liian helppoa. Vaikka kuinka karsin ja karsin, seuraavana päivänä tavaroita löytyi aina vain lisää. Sellaisia tavaroita, joista eroon hankkiutuminen ei tuntunut missään. Löysin lapsuudenkotini sohvan nappeja, vetovoimansa menettänyttä kissanminttua, yläasteen aikaisia piirrustusvihkoja ja ikuisiksi ajoiksi keskenjääneitä käsityöprojekteja. Myin facebookkirppisten kautta hyllyjä, mattoja, kenkiä ja kaksi vuotta vaatehuoneessa nököttäneen akvaarion. Kuuntelin raivatessani Jenni Sarrasin Tavarataidot-kirjaa ja The Minimalist -kanavan podcasteja.

Kun pitkien työpäivien takia välistä jäivät päivät 21 ja 22, ja päivän 23 lähinnä nukuin, sai päivänä 24 todella käyttää jo mielikuvitustaan. 90 tavaraa yhdessä päivässä tuntui mahdottomalta tehtävältä, kunnes aloin käymään läpi ruokatilan hyllykön laatikoita. 90 tavaran löytämisessä kesti kaikkiaan tunti.

Vaikka sainkin kuukaudessa vähennettyä tavaroitamme varmasti reilusti yli 500 tavaralla, on meillä silti aivan liikaa tavaraa. Aion viettää minimalistipelin kanssa vielä toisenkin kuukauden. Elokuussa aion kuitenkin keskittyä enemmän lomailuun ja vähemmän hävitysvimmaani, vaikka tavaroiden hävittämisestä nautinkin. J on luvannut liittyä peliin kanssani syyskuussa. Tuolloin ajatuksena on, että J poistaa omia tavaroitaan ja mä omiani. Edessä on siis 1000 (!) tavaraa vähemmän juuri sopivasti ennen J:n syntymäpäivää lokakuussa.

Aloitin taimikasvatuksen jo tammikuussa. Koko kevään yksi keittiötaso oli omistettu kokonaan taimille. Oli kasvivaloja ja erilaisia multasekoituksia, vaalin taimia kuin lapsiani. Olin suunnitellut vapaapäiväksi päivän jona viljelypalstojen vuokraus alkoi. Olin paikalla kauppahallissa kärppänä vuokraamassa ihka ensimmäistä palstaani. Palstaa, josta olin haaveillut vuosia.

Ajattelin viettäväni koko kesän palstalla. Tai siis töissä ja palstalla. Ihoni olisi ruskea kuin maitokahvi, kulkisin hulmuavassa kesämekossa ja ehkä ostaisin ison kesähatun suojaamaan päätäni. Tomaattini kasvaisivat nyrkinkokoisiksi  ja eläisin loppukesän pelkällä luomusti kasvattamallani vesimelonilla. Salaattia ja lehtikaalia tulisi niin paljon, että hukuttaisin lähipiirinikin siihen.

Toukokuun lopussa pääsin vihdoin aloittamaan viljelyn ensimmäisellä viljelypalstallani. Itse viljelyn aloittaminen oli pitkä ja kivinen taival. Syitäkin oli muutamia.

a) Työt

Toukokuussa tuli tehty paljon ylitöitä.

b) Palsta oli paljon isompi kuin muistin

Olin alkuun ostanut kolme viljelylaatikkoa ajatuksella, että Katsotaan sitten montako siihen menee. No, palstalle menee noita 90x120cm-kokoisia laatikoita todella monta. Kolme laatikkoani näyttivät todella yksinäisiltä suurella palstalla.

c) Raha

Ostin toukokuussa budjetoimattomana heräteostoksena käytetyn Artekin pöydän. Pöytä oli Artekin pöydäksi halpa, mutta heräteostokseksi kallis. Olin muutenkin suunnitellut toukokuun budjetin huonosti ja jättänyt suunnittelematta ennalta tiedossa olleita pakollisia kulueriä. Jouduin siis odottamaan kuun lopun palkkaan voidakseni jatkaa viljelypalstaprojektiani.

d) Aika

Toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon ajankäyttöni ja sen suunnittelu tuntui olevan kovin puutteellista. Tietysti ylityöt ja niistä toipuminen vei oman aikansa, mutta myös lomakassan kerryttämiseen hommatun kirppispöydän pyörittäminen paljastui uskomattoman aikaa vieväksi touhuksi. Toisaalta keho tuntui myös kaipaavan lepoa, kaipaavan lomaansa.

Keväällä siemenistä kasvattamani taimet menestyivät pääosin hienosti. Tomaatin taimet kukkivat jo parvekkeella. Voisin myös vaikka vannoa nähneeni yhdessä vesimelonin taimessa pikkuisen vesimelonin alun. Taimet, joita niitä nyt taimiksi pystyi enää siinä vaiheessa kutsumaan, näyttivät kovasti kaipaavan jo kahvipaketeista suureen maailmaan.  Unohdin kastella niitä säännöllisesti, ja poikkeuksellisen kovassa helleaallossa taimet koittivat kuolla ainakin kerran viikossa.

Kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa olin saanut palstalle jo 8 viljelylaatikkoa ja melkein tarvittavasti multaa kaikkiin laatikoihin. Viime vuonna viljelin parvekkeella IKEAn säilytyslaatikoissa, ja halusin viime vuotisen mullan hyötykäyttöön viljelelypalstalle. Mullan saaminen palstalle osoittautui kuitenkin hieman haastavammaksi projektiksi, mikä tuntui hidastavan koko viljelyä. Muutenkin to do -listani paisui paisumistaan. Tunsin jatkuvasti syyllisyyttä tekemättömistä asioista samalla keksien koko ajan lisää tekemättömiä asioita.

Lopulta ymmärsin vaativani itseltäni liikoja. Kannoin multaa palstalle, koska en voinut päässäni jättää kesken aloittamaani projektia. En koska olisin nauttinut siitä. ”Mitä tapahtuu, jos et tee vaan mitään sille palstalle?” kysyi äitini kun tuskailin saamattomuuttani. ”Ei mitään”, vastasin ja samalla tajusin, ettei maailma kaatuisi niskaani vaikka jättäisinkin palstan kesken. En olisi yhtään sen huonompi ihminen. Tuntui vapauttavalta jättää jotain tekemättä ihan vain koska halusi ja raivata ajatuksissa tilaa iloa tuoville asioille.