Viime vuonna vietimme kolme päivää Tukholmassa, edeltävänä kesänä kaksi. J kysyi ensimmäisen kerran viime syksynä mikäli seuraava loma voisi kestää viikon. Koitin hieman toppuutella lapsen matkustusintoa, matkustaminen kun ei ollut mitään ilmaista lystiä. Tuskailinkin jo ennen matkan suunnittelun alkamista miten ihmeessä saisin katettua kaikki matkakustannukset. Lopulta vastaus saapui youtube-videon muodossa. Tavoitteenamme oli säästää koko lomabudjetti, pääasiassa siivoamalla kaapit ja myymällä vanhoja tavaroita. Kirppiskamoilla kesälomalle -projektimme sujui hyvin, ja matkan alkaessa olimme tavoitteessamme jäljessä 120 euroa, mikä vastasi budjetistamme alle viidesosaa. Puuttuva osa oli veloitettu visaltani, jotta voimme jatkaa projektia kotiuduttuamme. Käyttöbudjetiksi taas sopi kahden kuukauden lisät. 

Matkaan lähdimme sunnuntai-iltana, joten sain hyödynnettyä sunnuntaiaamun vielä työvuorona. Illalla kävimme syömässä, menimme laivaan ja täysin vastoin nukkumaan. Maanantaiaamuna olimme matkamme ensimmäisessä kohteessa, Tukholmassa.

Tukholma oli meille ennestään tuttu kesäkaupunki. Varasimme huoneen taas samasta hotellista. Aika kului kuin siivillä kaupungin puistoissa, ravintoloissa ja kahviloissa. Kävelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja kiertelimme kaupoissa. Iltaisin makasimme hotellilla, katsoimme Discovery chaneliä sängyssä ja söimme sipsejä tai iltapalaa. Vaikka linjamme tuliaisten suhteen oli tiukka, ostimme yllättävän paljon tavaroita. Asiaan vaikuttaa myös se, että unohdin osan vaatteistani kotiin, ja tarvitsin kipeästi t-paidan lämpötilan noustessa kesäiseen 30 asteeseen. J sen sijaan rakastui ensisilmäyksellä paitaan, jossa avaruuskissat ampuvan lasereista silmistään.

Keskiviikkona hyppäsimme laivaan, joka suuntasi Helsingin kautta Tallinnaan. Hyttimme oli sieltä halvimmasta päästä, joten se ei sisältänyt ikkunaa tai edes televisiota. Onneksi laivassa oli sentään toimiva Wi-Fi. Mukanamme oli take away -sushista, jota söimme kannella auringonpaisteessa. Tallinnaan saavuimme torstai-iltapäivänä. Tottumattomana merenkävijänä päässäni keinui vielä perjantainakin.

En ollut koskaan ennen käynyt Tallinnassa. Kävimme terveydenhoitomuseossa ja Energia avastuskeskuksessa, kiertelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja söimme pitkän kaavan mukaan. Hotellimme oli aivan vanhan kaupungin vieressä, joten kävimme pääasiassa syömässä vanhan kaupungin vegaaniravintoloissa. Vaikka hotellin sijainti oli loistava, ei se muuten vastannut mielikuvaani hyvästä hotellista. Eikä rimani ole kovinkaan korkealla. Ensi kerralla olen viisaampi. Tulemme varmasti palaamaan vielä Tallinnaan, sillä emme ehtineet käydä kaikissa listamme museoissa ja ravintoloissa.

Lauantaina hyppäsimme takaisin laivaan ja päädyimme buffetin kautta Helsinkiin. Aikamme Helsingissä oli huomattavasti muita kaupunkeja lyhyempi. Kävimme Linnanmäellä, Heurekassa ja teimme pyhiinvaellusmatkan Marimekon outletmyymälään. Tarkoituksena oli myös käydä kissakahvila Helkatissa, mutta kahvila oli valitettavasti kiinni. En ollut ennen liikkunut Helsingissä julkisilla, mutta selvisimme seikkailustamme ilman isompia eksymisiä. Ehdimme jopa oikeaan junaan kohti kotia. 

Kun on reissannut viikon, tuntuu Turku niin pieneltä. Ja niin kodilta.

 

Syksy on vilkasta muuttoaikaa. Ihmiset muuttavat uusiin opiskelukaupunkeihin ja pois kotoa. Itse olen muuttanut elämässäni 8 kertaa. Muuttokertojen menestys on ollut vaihtelevaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä osaan antaa jo muutaman kullan arvoisen vinkin, sekä pari odottamatonta neuvoa.

 

Ennen muuttoa

Käy läpi omaisuutesi ja karsi tavaroita. On ajan ja tilan tuhlausta muuttaa uuteen asuntoon tavaroita, joita ei ole vanhassakaan tarvinnut.

Aloita pakkaaminen ajoissa. Ennen erästä muuttoamme remontoin pika-aikataululla uutta asuntoamme ja suoritin samalla harjoittelua. Lopputuloksena oli kivulias jännetupentulehdus, joka olisi vaatinut sairaslomaa ja lepoa. En ollut aloittanut pakkaamista ajoissa, ja muuttopäivänä sukulaiset ja ystävät joutuivat pakkaamaan loput tavaroistamme, sillä en pystynyt käteni kanssa pakkaamaan saati kantamaan mitään. Jouduin kirjoittamaan laatikoihin vasemmalla kädellä. Päivän viimeisessä muuttolaatikossa luki äitini käsialalla Tavarat Sonjan makuuhuoneen lattialta.

Laatikoilla on väliä. Eräs ystäväni omistaa kiitettävän määrän lihalaatikoita, joita me ystäväpiirissä lainaamme vuorotellen muuttoihimme. Pahvilaatikoita kannattaa kysellä facebookkirppiksiltä, kaupoista ja kavereilta. Hoitajat tietävät sairaaloiden ja laitosten vaippalaatikoiden olevan loistavia muuttolaatikoita, joten myös hoitajaystäviltä kannattaa kysellä laatikoiden perään. Pahvilaatikot on helppo nimikoida. Laatikon sisällön lisäksi laatikkoon kannattaa kirjoittaa sen sijoituspaikka. Muutto ei suinkaan kaadu laatikoiden puutteeseen, sillä olen todistanut veljeni muuttoa pelkillä IKEA-kasseilla.

Pakkaa fiksusti. Tein viime muutossa pari aivan liian painavaa laatikkoa. Pakkasin nimittäin kaikessa viisaudessani pari laatikkoa täyteen kirjoja ja vastaavasti pariin pelkkiä tyynyjä ja täkkejä.

Hommaa ajoissa auttajia. Auttajia kannattaa hommata mielummin liikaa kuin liian vähän. Muuttoapua kannattaa alkaa kyselemään ajoissa. Kaikki eivät kuitenkaan todennäköisesti pääse itse muuttopäivänä.

Tee ajoissa paperityöt. Tee muuttoilmoitus, ano mahdollista asumistuen muutosta ja siirrä kotivakuutus uuteen asuntoon. Jos olet niitä ihmisiä, jotka eivät ”tarvitse” kotivakuutusta, lue tämä.

Tarkasta onko talossa hissiä. Vinkki saattaa kuulostaa hieman oudolta, joten anna kun selvennän sitä. Nykyiseen asuntoomme muuttaessamme en tiennyt, että talossa on hissi. Niinpä kannoimme käsivoimin koko omaisuutemme kolmanteen kerrokseen kierreportaita pitkin. Myös sen ikivanhan kuivausrummun, joka painoi kuin synti ja joka ei edes mahtunut kylpyhuoneeseemme. Vasta kun kaikki tavarat oli kannettu sisään, tätini tuli hakemaan miestään kotiin ja kysyi ”Niin kai te tiesitte, että täällä on hissi?”. Emme tienneet. Olen saattanut saada kuulla asiasta muutamasti.

Muuton aikana

 

Varaudu muutoksiin. Yhden muuttomme aikana pakkasimme vanhalla asunnolla koko omaisuutemme kahteen autoon ja ajoimme uudelle asunnolle. Uudella asunnolla huomasin asunnon olevan täynnä työmiehiä; asunnon remontti olikin vielä kesken, vaikka olin saanut tiedon asunnon olevan muuttokunnossa. Remonttimiehet tekivät remontin nopeasti loppuun ja siivosivat pikaisesti paikat. Sain ohjeeksi vielä viimeisten poistuessa, ettei juuri asennetulle vessanpöntölle voinut istua samana iltana koko painolla.

Loppusiivouksen voi aloittaa jo muuton aikana. Vanhaa asuntoa kannattaa tyhjentää huone kerrallaan, jotta osa ihmisistä voi aloittaa loppusiivouksen jo muuton aikana. Tai sitten koko omaisuuden voi pakata autoihin, osa porukasta lähtee uudelle asunnolle ja muutama jää siivoamaan vanhaa asuntoa.

 

Muuton jälkeen

Paloturvallisuus ensin. Asenna palovaroittimet ja sammutuspeitto.

Priorisoi purkamisessa. Harva ehtii purkamaan kaikkia tavaroita muuttopäivänä, joten tässäkin kannattaa priorisoida.

Varoita naapureita tupareista. Jos siis aiot pitää tuparit. Tuparit voi myös jättää pitämättä ja käyttää koko tuparibudjetin sisustamiseen tai pakastimen täyttämiseen ruualla.

The Minimalists -blogin perustajat Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus kehittivät minimalistipelin. Pelin perusajatuksena on valita kalenterikuukausi, jona haastetta lähtee toteuttamaan ja sitten lähteä poistamaan elämästään tavaroita. Tavarat voi heittää pois, lahjoittaa tai myydä. Pääasia on, että ne poistuvat omasta käytöstä ja kodista. Ensimmäisenä päivänä poistetaan yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme ja niin edelleen. Jos jokin päivä jää välistä, poistetaan seuraavana päivänä myös edellisen päivän tavarat.

Haaste on tehokas tapa vähentää tavaroita elämästään. 30 päiväisenä kuukautena poistettavia tavaroita kertyy 465, 31 päiväisenä 496. Helposti tulee poistettua myös muutama ylimääräinen tavara, eli 500 tavaran raja menee rikki kuin vahingossa.

Ehdotin minimalismipeliä parhaalle ystävälleni. Olemme siitä kummallisia, että mikäli emme puhu toisillemme kahteen viikkoon, olemme sen kahden viikon aikana hurahtaneet samaan uuteen levyyn, lukeneet ne samat mielenkiintoiset artikkelit ja löytäneet kaupasta sen saman uuden tuotteen. Olemme myös kehittäneet omat ongelmat, haasteet ja epävarmuudet, mutta toiselta löytyy aina ratkaisu tai juuri ne oikeat sanat. Luonnollisesti paras ystäväni innostui pelistä. Emme tosin kilpaile toisiamme vastaan, vaan pikemminkin kannustamme toisiamme.

Havaihduin lupaukseeni vasta kuun viidentenä päivänä. Edessä oli siis 15 tavaran poistaminen. 15 tavaraa keksii melko helposti, ainakin ensimmäisellä kerralla. Jostakin kumman syystä tunsin muistavan haasteen alkuun vain joka toinen päivä, joten joka toisena päivänä sain poistaa tavaroita kahden päivän edestä. Tein itselleni säännön, että mikäli olin töissä pitkässä päivässä, sain poistaa tavarat vasta seuraavana päivänä. Työvuoron kestäessä 12,5 tuntia olisi tavaroiden karsiminen työvuoron jälkeen jo epäinhimillistä.

Kuun puolessa välissä tajusin, että tavaroiden karsiminen oli aivan liian helppoa. Vaikka kuinka karsin ja karsin, seuraavana päivänä tavaroita löytyi aina vain lisää. Sellaisia tavaroita, joista eroon hankkiutuminen ei tuntunut missään. Löysin lapsuudenkotini sohvan nappeja, vetovoimansa menettänyttä kissanminttua, yläasteen aikaisia piirrustusvihkoja ja ikuisiksi ajoiksi keskenjääneitä käsityöprojekteja. Myin facebookkirppisten kautta hyllyjä, mattoja, kenkiä ja kaksi vuotta vaatehuoneessa nököttäneen akvaarion. Kuuntelin raivatessani Jenni Sarrasin Tavarataidot-kirjaa ja The Minimalist -kanavan podcasteja.

Kun pitkien työpäivien takia välistä jäivät päivät 21 ja 22, ja päivän 23 lähinnä nukuin, sai päivänä 24 todella käyttää jo mielikuvitustaan. 90 tavaraa yhdessä päivässä tuntui mahdottomalta tehtävältä, kunnes aloin käymään läpi ruokatilan hyllykön laatikoita. 90 tavaran löytämisessä kesti kaikkiaan tunti.

Vaikka sainkin kuukaudessa vähennettyä tavaroitamme varmasti reilusti yli 500 tavaralla, on meillä silti aivan liikaa tavaraa. Aion viettää minimalistipelin kanssa vielä toisenkin kuukauden. Elokuussa aion kuitenkin keskittyä enemmän lomailuun ja vähemmän hävitysvimmaani, vaikka tavaroiden hävittämisestä nautinkin. J on luvannut liittyä peliin kanssani syyskuussa. Tuolloin ajatuksena on, että J poistaa omia tavaroitaan ja mä omiani. Edessä on siis 1000 (!) tavaraa vähemmän juuri sopivasti ennen J:n syntymäpäivää lokakuussa.

Aloitin taimikasvatuksen jo tammikuussa. Koko kevään yksi keittiötaso oli omistettu kokonaan taimille. Oli kasvivaloja ja erilaisia multasekoituksia, vaalin taimia kuin lapsiani. Olin suunnitellut vapaapäiväksi päivän jona viljelypalstojen vuokraus alkoi. Olin paikalla kauppahallissa kärppänä vuokraamassa ihka ensimmäistä palstaani. Palstaa, josta olin haaveillut vuosia.

Ajattelin viettäväni koko kesän palstalla. Tai siis töissä ja palstalla. Ihoni olisi ruskea kuin maitokahvi, kulkisin hulmuavassa kesämekossa ja ehkä ostaisin ison kesähatun suojaamaan päätäni. Tomaattini kasvaisivat nyrkinkokoisiksi  ja eläisin loppukesän pelkällä luomusti kasvattamallani vesimelonilla. Salaattia ja lehtikaalia tulisi niin paljon, että hukuttaisin lähipiirinikin siihen.

Toukokuun lopussa pääsin vihdoin aloittamaan viljelyn ensimmäisellä viljelypalstallani. Itse viljelyn aloittaminen oli pitkä ja kivinen taival. Syitäkin oli muutamia.

a) Työt

Toukokuussa tuli tehty paljon ylitöitä.

b) Palsta oli paljon isompi kuin muistin

Olin alkuun ostanut kolme viljelylaatikkoa ajatuksella, että Katsotaan sitten montako siihen menee. No, palstalle menee noita 90x120cm-kokoisia laatikoita todella monta. Kolme laatikkoani näyttivät todella yksinäisiltä suurella palstalla.

c) Raha

Ostin toukokuussa budjetoimattomana heräteostoksena käytetyn Artekin pöydän. Pöytä oli Artekin pöydäksi halpa, mutta heräteostokseksi kallis. Olin muutenkin suunnitellut toukokuun budjetin huonosti ja jättänyt suunnittelematta ennalta tiedossa olleita pakollisia kulueriä. Jouduin siis odottamaan kuun lopun palkkaan voidakseni jatkaa viljelypalstaprojektiani.

d) Aika

Toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon ajankäyttöni ja sen suunnittelu tuntui olevan kovin puutteellista. Tietysti ylityöt ja niistä toipuminen vei oman aikansa, mutta myös lomakassan kerryttämiseen hommatun kirppispöydän pyörittäminen paljastui uskomattoman aikaa vieväksi touhuksi. Toisaalta keho tuntui myös kaipaavan lepoa, kaipaavan lomaansa.

Keväällä siemenistä kasvattamani taimet menestyivät pääosin hienosti. Tomaatin taimet kukkivat jo parvekkeella. Voisin myös vaikka vannoa nähneeni yhdessä vesimelonin taimessa pikkuisen vesimelonin alun. Taimet, joita niitä nyt taimiksi pystyi enää siinä vaiheessa kutsumaan, näyttivät kovasti kaipaavan jo kahvipaketeista suureen maailmaan.  Unohdin kastella niitä säännöllisesti, ja poikkeuksellisen kovassa helleaallossa taimet koittivat kuolla ainakin kerran viikossa.

Kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa olin saanut palstalle jo 8 viljelylaatikkoa ja melkein tarvittavasti multaa kaikkiin laatikoihin. Viime vuonna viljelin parvekkeella IKEAn säilytyslaatikoissa, ja halusin viime vuotisen mullan hyötykäyttöön viljelelypalstalle. Mullan saaminen palstalle osoittautui kuitenkin hieman haastavammaksi projektiksi, mikä tuntui hidastavan koko viljelyä. Muutenkin to do -listani paisui paisumistaan. Tunsin jatkuvasti syyllisyyttä tekemättömistä asioista samalla keksien koko ajan lisää tekemättömiä asioita.

Lopulta ymmärsin vaativani itseltäni liikoja. Kannoin multaa palstalle, koska en voinut päässäni jättää kesken aloittamaani projektia. En koska olisin nauttinut siitä. ”Mitä tapahtuu, jos et tee vaan mitään sille palstalle?” kysyi äitini kun tuskailin saamattomuuttani. ”Ei mitään”, vastasin ja samalla tajusin, ettei maailma kaatuisi niskaani vaikka jättäisinkin palstan kesken. En olisi yhtään sen huonompi ihminen. Tuntui vapauttavalta jättää jotain tekemättä ihan vain koska halusi ja raivata ajatuksissa tilaa iloa tuoville asioille.

Olemme J:n kanssa tietyllä tavalla aika yhteen kasvanut paketti.  Olemme olleet perhe kahdestaan niin kauan, että joukkoon on vaikea kuvitella kolmatta henkeä. Ja kun on ollut kaksin niin kauan, on vaikea kuvitella olevansa yksin.

Itseään on hyvä siedätyshoitaa. Olen koittanutkin siedätyshoitaa itseäni tämän yksinolemisen kanssa. En ole koskaan asunut yksin. J:n ollessa pienempi ja mennessä viikonlopuksi esimerkiksi isälleen tai isovanhemmille, löysin itseni aina baarista tai kavereilta tai yövuoroista, jotta mun ei tarvitsisi olla yksin kotona. Olen vuosien saatossa oppinut olemaan myös yksin kotona, enkä enää koe tarvetta paeta tyhjää kotia. Tunteeni olivat silti hieman ristiriitaiset, kun J lähti heinäkuussa 9 päivää kestävälle matkapurjehdukselle. Tuo 10 päivää on pisin aika jonka olen koskaan ollut yksin kotona.

Ensimmäiset päivät olivat vaikeita. Istuin kotona sohvalla, katselin asuntoa ja mietin mitä tekisin. Oli vaikea ymmärtää, että voisin tehdä vapaa-ajalla mitä haluan. Mistään ei tarvinnut sopia tai neuvotella kotona.  Kuuntelin Paperi T:n uutta levyä toistolla, luin dekkaria ja siivosin. Vapaapäivinä vietin aikaa vanhempien autotallissa kunnostaen huuto.netistä jo keväällä ostamaani Artekin pöytää J:lle työpöydäksi. Olin suunnitellut itselleni runsaalla kädellä työtunteja, voidakseni sitten viettää mahdollisimman paljon vapaapäiviä J:n kanssa.

10 päivää meni lopulta hyvin nopeasti. Luin puolitoista dekkaria, pöydän jaloista puuttuu vielä viimeinen kerros maalia, myin facebookkirppiksellä tavaroita ja nautin yksinolosta. Lasta oli toki ikävä, mutta J onneksi muisti äitiään viestillä aina silloin tällöin. Myös kissoista huomasi, että niillä oli ikävä J:tä. Varsinkin Yoda huomautteli mulle päivittäin pikkuihmisen puuttumisesta.

”Sitä se tulee sitten olemaan”, sanoi mummoni puhelimessa. Niin, J kasvaa koko ajan isommaksi ja itsenäisemmäksi. Koulusta hän menee kaverille tai harrastuksiin. Tai kavereiden kautta harrastuksiin. Suhaa bussilla itsekseen pitkin kaupunkia ja tule säännöllisesti kirjaston kautta kotiin reppu täynnä uusia kirjoja. Jotenkin huomaamatta hän on päässyt salaa venähtämään lähes 150-senttiseksi esiteiniksi, joka osaa ja pystyy.

Oli ihana saada väsynyt, onnellinen ja meri-ilmassa ruskettunut lapsi takaisin kotiin 10 päivän jälkeen. Purjehtimista rakastava J höpötti reissusta taas siinä määrin, että ukkinsakin alkoi jo haaveilla purjeveneestä. Kotona istuimme yhdessä sohvalla, söimme iltapalaa ja höpötimme. Pesimme yhdessä hampaita, nauroin J:n rusketukselle ja hän mun kalpeudelle. Suunnittelimme seuraavaa viikkoa ja laskimme päiviä lomamatkaamme.

Coco Chanel keksi pikkumustan vuonna 1926. Mekko oli ensimmäinen länsimaalainen musta vaate, jota ei oltu suunniteltu hautajaisiin. Nokian Neulomo keksi ison mustan mekon, Marikan, vuosikymmeniä myöhemmin. Iso musta mekko on linjoiltaan jokseenkin telttamainen. Täydellinen käytettäväksi legginssien ja ison huivin kanssa. Sellainen suomalaisen naisen vaatekaapin kulmakivi.

Muistan miten tulipalon jälkeen menin kauppaan ja ostin Neulomon Marika-mekon. Olin haaveillut mekosta jo pitkään, ja sen telttamainen linja tuntui juuri sopivalta turvavaatteelta elämän kolhuihin. Vuoden ahkeran käytön  jälkeen mekon kangas oli kulunut täydellisen pehmeäksi lukuisista pesuista, musta väri alkanut taittaa tummansiniseen ja sen helmaan oli ilmestynyt lukuisia pieniä reikiä Tiuhtin kynsistä. Mekko päätyi lopulta tekstiilikierrätykseen, vaikka ensin sisäinen hamsterini koitti selittää tekevänsä siitä jotain. Hamsterin toisena ajatuksena oli tehdä mekon pohjalta kaavat ja ommella itse vastaava mekko Pure Wasten tekstiiliteollisuuden kierrätysjätteestä tehdystä kankaasta.

Haaveilin uudesta Marikasta lähes puolitoista vuotta ennen kuin tilasin itselleni uuden Neulomon verkkokaupan tyhjennysmyynnistä. Mekko oli oikein mukavassa alennuksessa ja klikkasin sen ostoskoriini puoleen hintaan. Ensimmäinen käyttökerta tuntui samalta kuin olisi tavannut pitkästä aikaa uudelleen vanhan ystävän. Mekko oli juuri sellainen kuin muistin; kangas laskeutui juuri niin kuin ennenkin, ja pääsin taas käyttämään tuttuja asukokonaisuuksiani.

Lämmin kesä ei kuitenkaan suo monia mahdollisuuksia mekon käyttöön, vaikka voin myöntää viettäneeni juhannusta hyvin perinteisesti kyseisessä mekossa ja villasukissa. Itseasiassa Turkua ja koko Suomea piiskaava helleaalto saa mut kaipaamaan syksyä. Syksyisiä kirpeitä aamua, joina voi vain heittää päälle luottomekon, legginssit, villasukat ja ison huivin. En ole helleihminen, päinvastoin. Olisin varmasti onnellisimmillani ilmastossa, jossa ulkoilma liikkuisi 10-20 asteen välillä.

Neulomon hakeutuessa konkurssiin on lähipiirini tietäen rakkauteni luottomekkooni alkanut ehdottelemaan toisen mekon tilaamista, ihan vain varastoon. Olen kuitenkin ajatellut, ettei vaatteiden hamstraaminen ole samassa linjassa minimalismiajatusteni kanssa. Haluaisin päin vastoin kutistaa vaatemäärääni entisestään, en säilyttää vaatehuoneessa lempivaatteiden kaksoiskappaleita varmuuden vuoksi. Toisaalta luotan myös siihen, että nykyisen turvamekkoni olessa siinä kunnossa, että joudun sen vaatevalikoimastani poistamaan, löydän uuden käytettynä huuto.netistä, tori.fistä tai perinteisesti joltakin lemppikirppiksistäni.  Aivan kuten kaiken muunkin.

Rakastan markkinoita. Kaikkia pieniä kojuja, ihmismassoja, jokirantaa ja ruuan tuoksua. Olemme perinteisesti kolunneet pitkin vuotta läpi kaikki Turussa järjestettävät markkinat. Jokaisten markkinoiden kohdalla mietimme jo seuraavia, vaikka markkinoilta ei yleensä paljoa kotiin vietävää tartu mukaan.

Torstaina alkoivat Turun käsityöläismarkkinat, keskiaikaiset markkinat ja Street Food Fiesta. J alkoi heti kyselemään karamelliomenoiden perään ja itse aloin miettimään Street Food Fiestan mahdollista vegaanitarjontaa. Markkinoiden vegaanitarjonta ei ole pysynyt viime vuosien vegebuumin mukana, mikä luonnollisesti harmittaa entistä, jo vieroittautunutta, muikkuaddiktia.

Markkinat vetivät täyteen koko markkina-alueen, vaikka kojut oli jaettu vanhan suurtorin lisäksi Itäiselle ja Läntiselle rantakadulle. Myös koko keskustan alue tuntui torstaina täyttyneen ihmisistä. Tietysti myös hyvällä ilmalla oli varmasti osuutensa ihmisjoukkoihin. Ihmisten määrä vaikeutti huomattavasti kuvaamista. Vaikka Suomessa saa kuvata julkisella paikalla, myös julkisella paikalla liikkuvia ihmisiä koskee yksityisyyden suoja. Journalistiliittoa lainatakseni ”Kaikki mitä tapahtuu julkisella paikalla, ei välttämättä ole julkista”. Tästä syystä koitin tunnollisesti toteuttaa yksityisyyden suojaa liimailemalla hymiöitä tunnistettavissa olevien ihmisten kasvojen suojaksi. Ensi kerralla voisin vain ottaa kuvia kenties vain kauempaa tai ottaa kuvan fokuspisteen etualalle.

J sai kuin saikin omenansa, mutta tällä kertaa suklaaomena vei voiton karamelliomenasta. Päivällistä söimme The Wok -kojussa, joka löytyi Street Food Fiestasta muiden kansainvälisten kojujen keskeltä. J:lle munanuudeleita, katkarapuja, parsakaalia ja tulista currykastiketta, mulle riisinuudeleita, tofua, parsakaalia ja satay-kastiketta. Kyllä, syömme myös kotona valtavia määriä parsakaalia (ja tofua), mutta emme nuudeleita läheskään niin paljon kuin J toivoisi.

Käsityöläismarkkinoiden valikoima oli jälleen kaunis. Silmä lepäsi varsinkin pellavaliinoissa ja karttakuosisissa tuotteissa. Vaikka kuinka pidän pellavaliinoista, en omista vieläkään yhtäkään pellavaliinaa. En oikein tiedä mitä tekisin liinalla. Ostoksemme jäivät muutenkin jälleen kovin köyhiksi. Tosin tulin melkein kotiin karjalanpiirakkakorvisten kanssa, mutta valitettavasti elämässäni on tällä hetkellä aivan liian vähän tilanteita, joissa pitää karjalanpiirakkakorviksia. Koitin etsiä kankaista kynäkoteloa työpaidan taskuun, mutta taidan joutua itse ompelemaan mokoman.

Seuraavia markkinoita saamme odottaa kolme viikkoa, jonka jälkeen Aurajoen rannoille levittäytyvät Kansainväliset suurmarkkinat. Suurmarkkinat järjestetään 18-22 heinäkuuta. J saa taas omenansa ja mä kierrettä pitkin jokirantaa nauttien kojuista, ihmismäärästä ja tuoksuista.

Helmikuussa julistin viettäväni koko vuoden tipattomalla. Vuodesta on nyt eletty puolet, ja on aika tehdä puolivuotiskatsaus.

Koittaessani googlata alkoholittomuutta käsitteleviä artikkeleita oli vastassani muuri iltapäivälehtien otsikoita; ”Jukka Julkkis paljastaa -Todellinen syy miksi lopetin juomisen”, ”50 alkoholistia kertoo miten elämä muuttui raittiuden myötä”, ”Onko tipattomasta tammikuusta todella hyötyä – jalkapohjista ennustaja vastaa.” Päästessäni muurista ohi selvisi, että n. 10% suomalaisista ei käytä alkoholia ja useat julkkikset, esim. Anssi Kela, eivät käytä alkoholia.

Mutta entä minä? Olenko pysynyt tavoitteessani? Olen kyllä. Lipsahduksia tai läheltä piti -tilanteita ei ole päässyt sattumaan. Alkoholiton elämä on ollut yllättävänkin helppoa. Vaikeimpia hetkiä ovat olleet ystäville ja tuttaville kertominen. Ihmisten reaktiot ovat yllättäneet, osa on ollut aidosti loukkaantuneita juomattomuudestani. Aivan kuin selväpäisyyteni jotenkin laimentaisi heidän alkoholijuomiaan. Ystävien mielipaha on kuitenkin aina hälvennyt heidän tajuttuaan koko illan (ja vielä seuraavan päivänkin) kestävän ajokuntoni.

Alkoholia ei ole tehnyt edes mieli, vaikka saatoinkin kirota hieman mielessäni kun lempialkoholijuomani Breezerit saapuivat kaikkien maitokauppojen hyllylle ja vegaaninen Bailey’s Suomen Alkoihin juuri tipattomana vuotenani. Olen itseasiassa jollain tasolla yllättynyt siitä, miten mun ei tee mieli yhtään alkoholia. Vappu ja juhannus lipuivat molemmat ohi kivuttomasti kuivin suin. Juhannuksen tosin vietin flunssan kanssa sängynpohjalla töiden sijasta.

Olen ollut baarissa, pubissa ja kotibileissä. Kertaakaan en ole tuntenut halua juoda alkoholia. Päinvastoin, olen kauhistellut alkoholillisten juomien hintoja ja lipittänyt tyytyväisenä Spriteani kavereiden maksaessa itsensä kipeiksi trendikkäimmistä drinkeistä. Olen rakastunut alkoholittomiin siidereihin ja saatan siivouspäiviksi ostaa kaupasta siivoussiiderin tai pommacia. Olen löytänyt myös moctailit, mutta toistaiseksi ne ovat jääneet arjen ulkopuolisiin tilanteisiin.

Mielessäni halajan työpäivän jälkeen jokilaivalle afterworkille. En ole vielä katsastanut jokilaivojen alkoholitonta tarjontaa, mutta uskon vahvasti löytäväni jotain makuhermoilleni kelpaavaa. Aurinkoinen kesäpäivä, ystävät, jokilaiva ja alkoholiton siideri. Tai vaikkapa tuopillinen omenamehua.

Mitä tapahtuu vuoden jälkeen? Tällä hetkellä tuntuu, että saatan jäädä tälle tielle. Voisin hyvästellä krapulamigreenini lopullisesti. Ja niitä krapulapäiviähän voi viettää ilman krapulaakin. Uskon, että jokainen ihminen kaipaa aina välillä itselleen laiskaa päivää, jona katsoa Netflixistä Frendejä samalla pitsaa syöden.

Muutimme J:n kanssa ensimmäiseen asuntoomme kesällä 2010. Alussa meillä ei ollut televisiota, sillä en ollut koskaan itse omistanut televisiota. Rahaa meni jo aivan tarpeeksi sohvaan, keittiönpöytään ja muihin tarpeellisiin asioihin. Televisio ei ollut kovinkaan ylhäällä ostoslistallani. Elokuvia ja muumeja katsoimme tietokoneelta. Television sijasta elämämme taustaäänenä oli taukoamatta soiva musiikki. Tuohon aikaan omistin vielä vahvistimen, kaiuttimet ja kasan cd-levyjä.

Jossakin vaiheessa vain huomasin, etten kaipaa televisiota. En oikein enää osannut katsoa televisiota. Toki saatoin ystävien ja vanhempien luona katsoa televisiosta elokuvan tai dokumentin, mutten enää pystynyt sellaiseen tyhjään television tuijottamiseen. Sellaiseen, jossa istahtaa päivällisen jälkeen sohvalle ja havahtuu siitä kahdeksan uutisten kohdalla laittamaan lapselle iltapalaa.

Vuosien saatossa meille on tarjottu useampaakin televisiota, viimeiseksi luultavasti tänä keväänä. En ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää syytä television omistamiselle. En edes tiedä mihin se laitettaisiin tai miten ihmeessä sen saisi sopimaan sisustukseen. Saati mitä siitä katsottaisiin. Tosin veljeni armeijavuoden aikana hänen televisionsa majaili olohuoneessamme. Kukaan ei koskaan kytkenyt sitä antenniin asti, vaan televisio toimi tietokoneen toisena näyttönä.

Erilaisia sähköisiä ruutuja elämästämme löytyy kyllä ilman televisiotakin. Puhelin toimii varsinkin mulla käden jatkeena. Tietokoneella tulee kirjoittamisen ja muun tärkeän toiminnan lisäksi katsottua Netflixiä, YouTubea, Ruutua ja YleAreenaa. Toki taloudestamme löytyy myös tabletti, mutta se on pyhitetty lähinnä musiikille ja lukemiselle. Tabletille ei tähän päivään mennessä ole ladattu vielä yhtäkään peliä, eikä pelejä ole tablettiin tulossakaan. Olen tosin lämmennyt jo ajatukselle kieliä kehittävistä sovelluksista. Tabletille on ladattu jo yksi kieliä kehittävä sovellut. Ajatuksena olisi, että voisimme J:n kanssa molemmat hyötyä englannin- ja ruotsinkielisistä sovelluksista. Lisäksi voisin verestää ranskaani ja J haaveilee italian opiskelusta.

Olisihan elokuvia toki mukava katsoa isolta näytöltä. Olen haaveillut jo useamman vuoden videotykin hankinnasta, mutta tykin omistaminen tuntuu pysyvän silti vain haavetasolla. Voimme jatkossakin katsoa J:n kanssa Modernia perhettä läppärin 13-tuumaiselta näytöltä.  Myönnän toki, että kesäisillä matkoillamme olemme pyhittäneet iltamme hotellin sängyssä makaamiselle, kookossuklaapalloille, tillisipseille ja Discovery Chanelille. Kenties keskittymiskykyni toimiikin paremmin tukholmalaisessa hotellissa.

Turkulainen kesä on lyhyt, mutta tapahtumien täytteinen. Vaikka kaupungilla onkin tapana tyhjentyä ihmisistä juhannuksena, juhannuksen jälkeen alkava tasainen tapahtumajakso pitää turkulaisten ja kaupunkiin matkaavien kalenterit sopivan kiireisinä. Ja myös niihin kiireettömiin päiviin löytyy sopivasti tekemistä kaupungin puistoista ja uimarannoista.

Jokiranta

Turun jokiranta on ehkä kaupungin tunnetuin paikka. Jokiranta hurmaa kerta toisensa jälkeen niin matkailijat kuin tälläiset paljasjalkaiset turkulaisetkin. Jokiranta on yhteinen olohuoneen jatkeemme, jonne suuntaaminen tapahtuu vaistomaisesti. Lieneekö tässä syy kaikkiin jokirannassa pidettäviin markkoinoihin?

Turkulaisilla on tapana kerääntyä Jokirantaan nauttimaan aurinkoisista kesäpäivistä heti kun mittari näyttää 20 astetta. Iltapäivisin nurmikot täyttyvät auringonpalvojista, illalla tilalle tulevat baariin tai jokilaivoille suuntaavat etkoilijat pussikaljoineen.

Puistot

Kupittaa, Vartiovuori, Samppalinna, Puolala… Lista Turun puistoista on pitkä ja vehreä. Vapaapäivänä kannattaa napata kassiin vesipullo ja hyvä kirja, ja polkea valitsemaansa puistoon. Vaikka pelkkä puistoissa oleskelu onkin ihanaa, kannattaa muistaa myös puistoissa järjestettävät tapahtumat. Esimerkiksi Kupittaan puisto muuttuu Siivouspäivänä kirpputoriksi.

Festarit

Kesäisen Turun musiikkifestaritarjonta on jälleen komea. Ruisrock, DBTL ja Aurafest täyttävät kaupungin festarikävijöistä myös tänä vuonna. Kupittaalla järjestetty ilmainen Musapiknik pitää tänä kesänä välivuotta.

Rannat

Tätä postausta tehdessäni mulle selvisi, että Turussa on viisi (5!) uimarantaa. Tämä on varmaan oikea hetki tunnustaa, että olen käynyt näistä vain yhdellä. Ispoisten uimaranta, tuttavallisemmin Uittamo, lienee kaupungin suosituin ranta ja hyvinkin keskeinen osa lapsuuteni kesiä.

Tapahtumat

Kesäinen Turku on täynnä erilaisia markkinoita ja tapahtumia. Värikkäiden kojujen täyttämässä jokirannassa on sitä jotain, mitä ei löydy mistään muualta. Katsasta ainakin Keskiaikaiset markkinat, Turun kansainväliset suurmarkkinat, Taiteiden yö ja Vegånia, joista viimeisin lienee toistaiseksi vielä tuntemattomin.

Kaupunkipyörät

Fölin keltaiset kaupunkipyörät ovat kaikkialla. Tiettyjen bussikorttien haltijat voivat käyttää fölläreitä maksutta elokuun loppuun asti. Oma fifty-fifty -korttini ei kuulu näiden onnekkaiden korttien joukkoon, mistä olen luonnollisesti hieman katkera. Emme ole J:n kanssa vielä testanneet kaupunkipyöriä, mutta olen kuullut pyöristä pelkkää hyvää. Keltaisia pyöriä myös näkee katukuvassa sen verran paljon, että pyörät ovat selvästi päässeet turkulaisten suosioon.