Turun Ylioppilaskyläsäätiön ympäristöohjelma

IMG 1801
Turun Ylioppilaskyläsäätiön koko henkilökunta on sitoutunut noudattamaan ympäristöohjelmaa. Myös asukkaat pyritään sitouttamaan tähän ohjelmaan mahdollisimman kiinteästi. Sitoutuminen tarkoittaa tässä sitä, että kukin osapuoli huomatessaan laiminlyöntejä ympäristöasioissa, puuttuu siihen koettaen opastamalla edesauttaa ympäristöohjelman noudattamista.

 

Turun Ylioppilaskyläsäätiön tavoitteena on rakennuttaa ja kunnossapitää asuntojaan ekologisia tavoitteita noudattaen siten, että asuntojen vuokratasoa ei jouduta tästä johtuen pitkällä aikavälillä nostamaan suhteettomasti. Huolto- ja kunnossapitotoimet pyritään ajoittamaan ja tekemään tuotteen elinkaari huomioiden siten, että haitalliset ympäristövaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi. Jätteiden lajittelu ja keräys vaihtelee jonkin verran eri aluehuoltoyhtiöiden kesken.

 

On kuitenkin muistettava, että pelkkä ohjelman laatiminen ei tuo mitään lisäarvoa. Kaikkien henkilökuntaan kuuluvien onkin ymmärrettävä että ohjelman toimiminen vaatii jokaiselta oman panoksensa, ellei suoranaista työtä niin ainakin valvontaa, että asia toimii. Ympäristö-ohjelman toiminta on dynaaminen prosessi, joka toimiakseen vaatii jatkuvaa valppaana olemista. Ympäristöasioihin vaikuttavia toimintatapoja pyritään kehittämään jatkuvasti ja siitä johtuen tätä ympäristöohjelmaa tullaan myös täydentämään tarpeen mukaan tai vähintään kerran vuodessa.

Energian ja veden kulutus

Lämmön, sähkön ja veden kulutuksia seurataan TYS:n keskusvalvomon avulla ja vertaillaan budjetoituihin sekä SOA:n keskimääräisiin kulutuksiin. Poikkeuksiin puututaan välittömästi niiden tultua ilmi ja selvitetään niiden aiheuttaja.

 

Sähköenergian säätiölle toimittaa Turku Energia. Kaikki TYS:n käyttämä sähkö on vihreää sähköä.


Ks. vesijalanjälki-testi

Jätteiden lajittelu ja kierrätys

Tavoitteena lajittelussa on jätteen minimoiminen. Jätteet pyritään lajittelemaan asunnoissa asukkaiden toimesta vähintään viiteen jakeeseen. Nämä ovat paperi-, lasi-, metalli- ja sekajäte. Uusissa ja perusparannetuissa asunnoissa tämä lajittelu on mahdollisuuksien mukaan jo otettu huomioon.


Ks. asukkaille jaettu ohjeistus: Jätteiden lajittelu. Tätä ohjeistusta tulisi noudattaa mahdollisimman tarkasti.


Lisäksi asukkailla on mahdollisuus jättää pienempiä käyttötavaroita talon 46 A ja 1 A:n vieressä sijaitseviin jätekatoksiin kierrätyshyllyille. Turun kaupungin perustama kierrätyskeskus Ekotori sijaitsee Yo-kylän läheisyydessä Kirkkotie 6-10. Ekotorilla otetaan vastaan kotitalouksilta kunnossa olevaa käytettyä tavaraa. Emmaus-liikkeen kierrätystori toimii myös em. osoitteessa.


Katso myös Turun kaupungin ympäristövirasto: http://www.turku.fi/ympto


Ympäristösarjakuva